Syksyn sumuna tulen pimeisiin ja kaikuviin betonihalleihin, kosteisiin.

 

Yksinäisenä ja murskattuna ikävänä,

Tulen

kunnes häviän

Katoavana, kaikuna, kaipauksena

 

                      Kuun valona tulen, talvella, hetkeksi

ja hetkeksi nostan, tanssiin kanssani, lumen ohutta hengitystä, kuiskausta

ja jäätävä naula polttaa sormissa, lihakset vapisevat väsymyksestä

 

Kesän perhosena tulen muuratuille tiiliseinille, käsille tai

lapion varteen pölyiselle tielle, jossa koneen rytmi, joskus, vie kauas.

Askel lisää,

 olen

 

Mutta eniten, muistathan,                                                                                                              

 

valkoisena ja ohuena tulen siniselle taivaalle………

aurinkoon, tuulen haituvana, meren kannelle, tuulen haituvana.

äärettömänä veden tuntuna, elävänä merenä ja taittuvana virtana, sieluna.

 

tuulen haituvana pyörähdän meren kannella, hiuksissasi.

 

Ja mietin:

 

enkö lopulta kai minäkään muuta kuin yritin elää, mitään muuta kuin kaikki,       

varmaan sinäkin.

 

Ihmiset yrittävät elää.   

 

…….sitten kai katoamme emmekä itsekään tiedä.

 

ja kysymme:                                                                                        olimmeko?

                                                                                                                                   kuitenkaan?

 

 

mutta nyt: älä pelkää iskä...sillä eihän ole mitään pelättävää.

 

tulen.            

 

Älä pelkää, iskä, tulen, enkä enää kuole.

 

En enää kuole.